lauantai 26. elokuuta 2017

Kadonnutta deminutiivia etsimässä

Kielijuttuni "Kadonnutta deminutiivia etsimässä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Tämän kesän mansikkasato on jo ollutta ja mennyttä, ja se taisi jäädä tavanomaista laihemmaksi. Mustikatkin ovat jo menneet, päätyneet ehkä pakastimeen. Kesä lähenee loppuaan.
                      Herukoiden aika alkaa kuitenkin olla vasta parhaimmillaan, ja onneksi puolukoita löytää vielä pitkälle syksyyn.
                      Olen huono keräämään marjoja. Syön niitä mielelläni, mutta mättäille kyykkimään minua ei saa. En ole tullut isääni, joka ei ole koskaan tullut metsästä ilman täyttä ämpäriä.
Marjojen sijaan olen koko kesän etsinyt harmaata pahvikansiota. Kansio on reunoistaan hapertunut, ja sen kannessa on haalistunut liimalappu, jossa lukee ”Marjukan oma kansio”.
Isä teki kansion vuonna 1969, kun synnyin. Isäni on aina ollut järjestyksen mies. Kansioon laitettiin kaikki minua koskevat asiakirjat ja paperit: epikriisit, eskarikansio, ensimmäiset piirustukset. Oli siellä häkellyttävän pieni rannekekin, joka minulla oli sairaalavauvana.
Kansio on hävinnyt mystisesti, en tiedä, koska. Luulin löytäväni sen keväällä kellarista, kun muutimme. Kellari oli kyllä kattoon asti täynnä kaikenlaista roinaa, mutta kansiota ei vain löytynyt.
Kun opin lukemaan, ihmettelin, miksi kansion kannessa luki ”Marjukan oma kansio”. Kuka oli Marjukka? Miksi minulla oli hänen kansionsa? Minähän olen Marja!
Tänä niukkana marjakesänä heräsin miettimään yhteyttä Marjukan ja marjojen nimien välillä. Huomasin, että niin mansikka ja mustikka kuin herukka ja puolukkakin ovat itse asiassa marjukoita.
Kielentutkija Kirsti Aapalan mukaan kyse on deminutiivisista muodoista: kka-päätteellä ilmaistaan pienuutta. Sillä voidaan myös hellitellä. Isäni halusi siis laittaa kansion liimalappuun hellittelevän nimen: se oli pikku-Marjan kansio.
Aapalan mukaan mansikka olisi johdettu samasta sanavartalosta kuin manner tai mantu. Mansikka on siis pieni maan marja. Mustikan alkuperä on helpompi arvata: se tulee, hieman harhaanjohtavasti tosin, mustasta väristä.
Puolukka on johdettu sanasta puola. Se tarkoittaa marjaa kaikissa itämerensuomalaisissa kielissä. Herukka taas tulee – arvatenkin – verbistä herua.
Kesän aikana olen kääntänyt ylösalaisin joka nurkan ja laatikon. Marjukan oma kansio pysyy hukassa, ja osa pikku-Marjan lapsuutta on mennyt sen mukana.
Isä on edelleen iskussa: jaksaa poimia maalla ämpäreittäin mustikoita ja puolukoita. Ämpärit ovat siisteissä riveissä, marjojen seassa ei ole roskia.
Minä yritän uskotella itselleni, että lapsuuden muistot säilyvät ilman kansioitakin. Muistin virkistämiseksi kaadan mukiin isän poimimia mustikoita ja maitoa, niin kuin Marjukka, pikku-Marjakin teki aikoinaan.
Faija siivoaa mustikoita, skissi luonnosvihkoon 2014.