lauantai 22. huhtikuuta 2017

Paluita, mutta mihin?

Kielijuttuni "Paluita, mutta mihin?", julkaistu useissa sanomalehdissä.

Nuorentava shampoo auttaa palauttamaan hiusten nuorekkaan kiillon ja sileyden.
Mindfulness palauttaa meidät todelliseen kotiimme, joka on tässä ja nyt.
Vanhemman läsnäolo lapsen elämässä on vähentynyt muun muassa sosiaalisessa mediassa vietetyn ajan vuoksi.
Lady Prelox on ensimmäinen naisille kehitetty tuote, joka palauttaa normaalin seksuaalisuuden.
Suomalaiset syövät yhdessä vähemmän kuin ketkään muut Euroopassa. Korjataan tilanne. Istahdetaan taas pöytään.
Let’s make America great again.
Palaaminen ja palauttaminen tuntuvat olevan aikamme avainsanoja. Palataan entiseen aikaan, jolloin kaikki oli paremmin. Palataan juurille, palataan normaaliin, palataan jonnekin, minkä olemme kadottaneet, palataan kotiin.
Palaaminen on kielellisenä valintana voimakas. Se sisältää ajatuksen, että on jotain, mihin palata. Onko todella näin?
”Nuorentava shampoo” kuulostaa kivalta, mutta tämän aikojen alusta maantienvärisen kaksihaaraisia vilisevän liimaletin pelastajaksi siitä tuskin on. Nuorekasta kiiltoa kun ei ole ollut ennenkään.
Sosiaalinen media voi todella viedä vanhemman huomiota. Mutta oliko ennenkään aikaa, jolloin vanhemmat olivat voimallisesti läsnä? Eräs mummo muisteli, kuinka imeväiset aikoinaan kapaloitiin maatöiden ajaksi laatikkoon ja työnnettiin sängyn alle. Pellolta palattiin parin tunnin välein imettämään. Siinä sitä oli vuorovaikutusta ja aktiivista läsnäoloa.
”Normaali” on käsite, joka pitää sisällään melkein kaiken tai sitten ei mitään. Se on yhtä vaikea määritellä kuin vaikkapa väri tai kauneus.
”Pöytään istahtaminen” voisi olla hyvinkin mukavaa, mutta mistä tulee ajatus, että aiemmin olisi istahdettu? Meillä kotona 70-luvulla ei sellaista sattunut muulloin kuin joskus jouluna.
Pahimmillaan kehotukset ”palata normaaliin” ja ”istahtaa taas pöytään” saavat lukijan kavahtamaan ja potemaan syyllisyyttä: Enkö koskaan olekaan ollut normaali? Mihin minun pitää siinä tapauksessa istahtaa ja palata?
Poliitikot ratsastavat mieluusti entisillä ajoilla. Trump pääsi valtaan lupaamalla palauttaa Amerikan suuruuden. Hän vetosi eritoten ihmisiin, jotka kokivat, että heiltä oli viety pois ne mahdollisuudet, jotka heille kuuluivat. Tai olisivat ennen kuuluneet.
Palauttaminen on ollut esillä viime aikoina traagisemmassakin merkityksessä. Suomesta on palautettu turvapaikanhakijoita vaarallisiin ja epävarmoihin oloihin.
Tätä kirjoitettaessa on otettu säilöön seitsenlapsinen perhe, joka aiotaan palauttaa Irakiin. Median tietojen mukaan perhe on ollut paossa kymmenen vuotta ja vain kolme lapsista on syntynyt Irakissa. Neljä lapsista siis palautetaan paikkaan, jossa he eivät ole koskaan olleet.
A spoonful of nostalgia. Pastelli samettipaperille 2017.





lauantai 18. maaliskuuta 2017

Nuubikin tajuu, mitä on cringe

Kielikolumnini "Nuubikin tajuu, mitä on cringe", julkaistu useissa sanomalehdissä

-       Haluatko, että jätän sut tähän koulun portille, vai saatanko ovelle asti?
-       Eiii ovelle!!! Cringe overload!!!
-       Mikä?
-       Cringe overload. Ois ihan cringee, jos saattaisit ovelle.
-       Ai… mitä on cringe?
-       Noloo.
-       Höh, no miksei voi sanoa noloo?
-       Koska se ois ihan cringee! Cringe on UUSI sana nololle, tajuutko sä?
-       Okei okei… Onko se niin, että vain nuubi ei tajua, mitä on cringe?
-       Ei, toi oli ihan cringee! Nuubitkin tajuu, mitä on cringe!

Sinne se häviää, kahdeksanvuotias, koulun portista sisään, taakseen katsomatta. Katsominen olisi varmasti cringeä.
            Kotona tarkistan sanakirjasta, mistä keskustelussamme oli kyse. Netin englanti– suomi-sanakirja ei anna cringelle merkitystä nolo. Siellä tarjotaan vastineeksi ”kavahdus”, ”säpsähdys”.
Englanninkielinen slangisanakirja sen sijaan tuntee merkityksen. Siellä cringe määritellään näin: Äärimmäisen vaivaannuttava, epämiellyttävä tilanne, jonka aiheuttaa jokin ihminen, ihmisryhmä tai ympäristö. Tilannetta seuraavat ei-cringet ihmiset kokevat tavallisesti häpeää, mielipahaa tai suuttumusta, tai tunnetta, jossa nämä yhdistyvät.
Cringen juuret löytyvät kaukaa historian hämärästä. Se on tullut vanhaan englantiin jostain  muinaisesta germaanisesta kielimuodosta 1200-luvun alussa. Vanhassa englannissa cringen esimuoto oli verbi ”cringan”, joka tarkoitti periksi antamista taistelussa. Pitkän tien on cringe kulkenut sydänkeskiajan taistelutantereilta helsinkiläisen alakoulun pihalle.
Nuubi puolestaan tulee englannin sanasta ”newbie”, aloittelija. Siitä tunnetaan nykykielessä myös väännös nobo.
Se, että vieraista kielistä tulvii sanoja nuorison puhekieleen, ei ole uusi ilmiö. Esimerkiksi 1900-luvun alkupuolen stadin slangi oli iloinen sekoitus ruotsia, suomea ja venäjää. Vuonna 1914 syntynyt mummoni saattoi tsörata skurulla Sörkkaan vielä vuosituhannen vaihteessa.
Englannin vaikutus nuorisokieleen on sittemmin kasvanut merkittävästi, jo 1960-luvulta lähtien. Vaikutus on vain vahvistunut nykyisellä pelien ja Youtube-videoiden aikakaudella. Cringet, nuubit ja nobot solahtavat luonnokkaasti tubettajia subaavien puheeseen.
Uudet sanat ja ilmiöt leviävät nopeasti nuorten kieleen ympäri maan uusia kanavia pitkin. Luulenpa, että tänäänkin Suomessa däbätään Hangosta Utsjoelle. (Jos lukija ei tiedä, mitä däbääminen on, suosittelen googlettamaan, lol.)
Puhekieli myös muuttuu nopeasti. Muistan, kuinka isotätini 1980-luvulla ihastellen kehui, että uusi hameeni oli ”eri kiva”. Suomisenollimainen ihastelu sai minut kavahtamaan. Silloin en tosin vielä tiennyt, että kokemani tunne olikin –  cringe.


Mother Tongue. Akryyli ja vesiväri paperille 33 x 48 cm, 2017.

sunnuntai 26. helmikuuta 2017

Hyvien ihmisten hiljaisuus

Kielijuttuni "Hyvien ihmisten hiljaisuus", julkaistu useissa sanomalehdissä.


Hyvien ihmisten hiljaisuus

Joskus tuntuu, että elämämme suurin ongelma on liika ääni. Paitsi että ääntä tuntuu tulvivan korviin fyysisenä ilmiönä joka suunnalta, somen meteli on hetkittäin sietämätön.
Ääntä pidetään sosiaalisen median sovelluksissa, huutajat huutavat toisilleen hetkeäkään kuuntelematta. Sensuroimattomat mielipiteet sinkoilevat ja tyhjänpäiväisistäkin asioista pitää tehdä päivityksiä: ”laitoin einesmakaronilaatikon mikroon häshtäg huonoäiti”.
Vaikeneminen ei olekaan enää kultaa, eivätkä suomalaiset vaikene kahdella kielellä, niin kuin Bertolt Brecht aikanaan huomioi. Unohtunut on myös ajatus, että jos ei ole mitään hyvää sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Likimykän kansan ikiaikainen tuppisuisuusperinne tuntuu olevan murtumassa.
Kaiken somemekkalan keskellä tulee pohdittua vaikenemisen olemusta. Ajatellaan esimerkiksi yllä olevaa päivitystä.
Jos kerron somessa tarjonneeni lapsilleni mikrotettuja eineksiä, toivon tietenkin, että ystäväni tulevat taputtelemaan virtuaalista olkapäätäni ja sanovat, että höpsis, olet hyvä äiti. Välillämme vallitsee harmonia.
Joku saattaa kuitenkin hermostua päivityksestäni ja alkaa neuvoa minua, miten voisin järkeistää ajankäyttöäni ja kohentaa ruoanlaittotaitoani. Välillemme syntyy ristiriita ja voi olla, että ystävyytemme loppuu siihen.
Pahinta on silti, jos kukaan 198 ystävästäni ei kommentoi lainkaan, ei edes jaksa klikata tykkäysnappulaa. Jään yksin päivitykseni kanssa, minulle jää häpeä.
Vaikeneminen saattaa siis olla pahempaa kuin se, että joku sanoo minulle jotain, mistä en pidä. Esimerkkimme on triviaali, mutta asia on vakava. Vaikeneminen on tehokas keino syrjiä toista ihmistä ja riistää häneltä arvo.
Mediassa on ollut juttuja, joissa rasististen hyökkäyksen kohteeksi joutuneet ihmiset kertovat kokemuksistaan. Pahimman jäljen ovat jättäneet kokemukset, joissa sivusta seuranneet ovat vaienneet.
Ihmisoikeusliitto, HSL ja HKL ovat organisoineet kampanjan joukkoliikennevälineissä tapahtuvaa syrjintää vastaan. Päätepysäkki syrjinnälle -kampanjassa todetaan, että esimerkiksi rasistisiin hyökkäyksiin tulee puuttua.
Kampanjan parasta antia on se, että se antaa konkreettisia neuvoja, miten toimia, jos näkee syrjintää. Sen sijaan, että alkaisi yhteenottoon uhkaavasti käyttäytyvän hyökkääjän kanssa, voi osoittaa tukensa hyökkäyksen kohteelle.
“Toimi!” kampanja kehottaa. “Osoita tukesi syrjinnän kohteelle. Pienikin ele voi riittää: puhuttele, katso silmiin ja kysy, tarvitseeko hän apua”.
Martin Luther Kingin kerrotaan aikanaan todenneen, että pahinta ei ole pahojen ihmisten raakuus, vaan hyvien ihmisten hiljaisuus. Hyvät ihmiset, lopetetaan hiljaisuus!

The silence of the good people, sekatekniikka paperille 2016.







lauantai 21. tammikuuta 2017

Pitääkö hiihtolomalla hiihtää?

Kielijuttuni "Pitääkö hiihtolomalla hiihtää?", julkaistu useissa sanomalehdissä.


Sain hiljattain sähköpostiin mainoksen, joka oli otsikoitu iskevästi ”Vedetäänkö voikut?” Paikallinen marketti markkinoi vetävällä slogaanilla tarvikkeita voileivän tekoon. Mukana oli reseptejäkin, muun muassa ”lakto-ovovegetaarinen pull-apart bread”.
Yhteistä voileipäresepteille oli, että yhdessäkään ei ollut voita. Leipää taisi olla, jos ciabatta sellaiseksi lasketaan.
Voileipää oli mainoksessa käytetty kielikuvana, yleisnimityksenä, jonka perusteella ymmärsin heti, minkä tyyppisestä ruokalajista on kyse: jonkin sortin leipäsiivusta päällysteineen. Kielitoimiston sanakirjakin määrittelee voileivän ”voilla tms. voidelluksi leipäviipaleeksi”.
Voileivän lähisukulaisia ovat hiihtoloma ja kahvilla käynti. Kun olin hiljattain kaverieni kanssa kahvilla, kukaan ei varsinaisesti juonut kahvia. Lähimmäksi taisivat osua chai latte ja java chip frappucino.
Hiihtolomalla taas harva enää hiihtää. Itse asiassa koko lomakin on aikapäiviä sitten nimetty talvilomaksi. Hiihtolomana siitä kuitenkin edelleen puhutaan, jopa täällä Etelä-Suomessa, jossa hiihtokelit ovat harvinainen poikkeus.
Hiihtoloma, kahvilla käynti ja voileipä edellyttävät kielenkäyttäjiltä kielenulkoista tietoa ympäröivästä kulttuurista. Suurimmalla osalla äidinkielenään suomea puhuvista aikuisista ei ole niiden kanssa vaikeuksia.
On kuitenkin ryhmiä, joille kielikuvat eivät aukea helposti. Esimerkiksi lasten ajattelu on usein hyvin konkreettista.
Ennen kuin lapset oppivat ympäröivän kulttuurin abstraktit käsitteet, merkitysten tulkinta voi olla hyvin kirjaimellista. Niinpä tokaluokkalainen kysyi kauhuissaan, tuleeko opettaja meille seuraavana yönä. Opettaja oli näet sanonut, että viiden kertotaulu pitää osata niin hyvin, että oikea vastaus löytyy, vaikka opettaja tulisi keskellä yötä herättämään ja kysymään, mitä on viisi kertaa seitsemän.
Myös maahanmuuttajat saattavat kokea vaikeuksia hiihtolomien ja jatkuvan kahvilla ramppaamisen kanssa, ennen kuin pääsevät sisään kieleen ja kulttuuriin. Sanakirjoista ei useinkaan ole apua selvitystyössä, esimerkiksi suomi–englanti-nettisanakirja antaa sanalle kahvi yhden vastineen: coffee.
On myös neurologisia tiloja, jotka vaikeuttavat kielikuvien ymmärtämistä. Jotkut ymmärtävät sanoja kirjaimellisesti, esimerkiksi he, joilla on autismin kirjon piirteitä.
Yksittäisten käsitteiden lisäksi heidän voi olla vaikeaa ymmärtää vaikkapa sarkasmia ja ironiaa. Eräs autisminkirjolainen opiskelija sai tentistä täydet pisteet. Kun hän kertoi siitä ystävälleen, ystävä kommentoi ihaillen: ”Älä valehtele!” Opiskelija suuttui, hän arveli, että häntä syytetään valehtelusta.

Matters of fact. Akvarelli ja punasavi paperille, 21 x 31 cm, 2017.








sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Kippis, tammikuu Vehkalahti ja muita konekäännösten helmiä


 Kielijuttuni "Kippis, tammikuu Vehkalahti ja muita konekäännösten helmiä", julkaistu useissa sanomalehdissä.

”Hei tammikuu Vehkalahti! Anteeksi kuulla, että sinulla on ongelmia Fruit Ninja mutta olemme mielellämme tutkia tätä. Lähetä sähköpostia tukitiimillemme ja he voivat tutkia sen sinulle. Kippis!”
            Näin neuvoo erään peliyhtiön asiakaspalvelu pelaajaa, jolla on ongelmia pelisovelluksen kanssa. Englannin sijaan yhtiö tarjoaa pelaajilleen tukea rohkeasti suomeksi. Vai onko kyseessä sittenkään suomi?
            Vähänkään verkossa pyörineen on helppo tunnistaa ohjeen sekakieli konekääntäjän tuottamaksi. Ohjeesta saa kyllä selvän, mutta rakenteet ovat hakoteillä. Käännösohjelma on paikoin pilkkonut tekstin yksittäisiksi sanoiksi ja pannut ne peräkkäin jonoon.
Kone on myös kääntänyt kysyjän nimen: on helppo päätellä, että kyseessä on henkilö nimeltään Jan Vehkalahti. Jan on nimittäin tammikuun lyhenne englanniksi. Lopun kippis on suora käännös englannin toivotuksesta cheers, joka voi tarkoittaa kippiksen lisäksi myös terve tai moikka!
Konekääntämisen mahdollisuudet ovat kiehtoneet pitkään. Ensimmäiset käännösohjelmat kehitettiin Yhdysvalloissa jo 1950-luvulla. Aluksi ohjelmien kehittäjät olivat optimistisia ja arvelivat koneiden pikku hiljaa syrjäyttävän ihmiskääntäjät. Suuria läpimurtoja odotettiin nopeasti.
Pian kävi kuitenkin ilmi, että koneet eivät pystyisi samaan kuin ihmiset. Merkitysten ymmärtäminen vaatii muutakin kuin yksittäisten sanojen tunnistamista tai kieliopillisten rakenteiden analysointia.
Kääntäessä on tarpeen ymmärtää merkityssuhteita ja viittauksia. Kääntäjällä on oltava käsitystä kielenulkoisesta todellisuudesta.
Tästä hyvä esimerkki on ohjeemme ”tammikuu”. Kone tunsi yhden vastineen kirjainyhdistelmälle ”Jan” ja käytti sitä, koska sillä ei ollut ihmiskääntäjän kokemusta.
Konekääntäminen on toki 1950-luvulta näihin päiviin kehittynyt. Vaikka esimerkkiohjeemme kielen tunnistaa helposti koneen kääntämäksi, siitä saa selvän. Neuvoa kysynyt pelaaja osaa varmasti ottaa yhteyttä tukitiimiin, vaikka kieli onkin vähän vinksallaan.
Myös kääntäjät voivat käyttää konekäännöksiä apunaan. Tekstin muokkaaminen kelvolliseksi vaatii kuitenkin edelleen ihmisen puuttumista asiaan. Ohjeestammekin saisi sujuvan pienellä viilauksella.
Nykykonekäännöksillä on kömpelyydessään toinenkin hyvä puoli: kuluttajainsuoja. Hiljattain sain sähköpostiini seuraavan viestin: ”Saada lainaa tänään! Oletko kyllästynyt etsivät taloudellista apua?” Tällainen konekääntäjän suoltama viesti on helppo tunnistaa huijaukseksi.
Parempia käännöskoneita odotellessa on kai paras jatkaa käännöshommia. Yhden asian kuitenkin omaksun koneelta. Tekstin loppuun kirjoitan iloisesti: Kippis!
Why is it never that obvious, Miss Marple? Watercolor and acrylics on paper 2016 (33 x 48 cm)